Muotokuvatiski

The portrait desk

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(in English below)

Muotokuvatiski on liikkuva taidetiski, joka pystytetään julkiseen tilaan. Kuka tahansa voi istahtaa tiskiin malliksi, ja hänestä tehdään vartissa piirustusmuotokuva ja runomuotokuva. Malli saa muotokuvaparin itselleen maksutta ja lisäksi se julkaistaan Muotokuvatiskin nettisivuilla osoitteessa www.muotokuvatiski.net.

Muotokuvatiskin kehitettiin syksyllä 2012 yhdessä runoilija Anne Mölsän kanssa. Halusimme tuoda kaksi korkeataiteen lajia, runouden ja kuvataiteen, ihmisten arkiympäristöön ja kutsua heidät malleiksi sekä seuraamaan työskentelyprosessiamme. Olemme tehneet Muotokuvatiskiä vuoden 2013 alusta ja pystyttäneet sen esimerkiksi kirjastoihin, torille, taidemessuille, bussiin ja metroon. Muotokuvatiskin on kokenut mallina yli kaksisataa ihmistä. Teoksen tärkeä osa-alue ovat nettisivut, jotka tuovat sen laajan yleisön nähtäväksi sekä antavat kokonaiskatsauksen työskentelyymme. Nettisivut myös näyttävät, miten visuaaliset muotokuvat ja malleista inspiroituneet tekstit kommunikoivat keskenään. Ne ovat kuvia kohtaamisista, ja tärkeitä ennen kaikkea sellaisina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

The portrait desk is a moving art desk which is built in a public space. It is open and reachable and anyone can sit as a model. A drawing portrait and a poem portrait of them are made in fifteen minutes. The model gets a pair of portraits is given to a model as present as well as published in The portrait desk’s website www.muotokuvatiski.net.

The portrait desk was developed in autumn 2012 in co-operation with the poet Anne Mölsä. We wanted to bring two high art genres, poetry and visual arts, to people’s everyday surroundings and invite them as models as well as to watch our working process. The portrait desk has been active since the beginning of 2013 and it has been built for example in libruarys, market place, art fair, buss and subway. The portrait desk has been experienced as a model over two hundred people. An important part of the work is the website which make it possible to view it for wider audience and give a comprehensive review for our work. The website also shows how the visual portraits and the texts inspired by the models are communicating together. They are images of meetings and important above all as such.

etusivu / home